Kemikaaliasiat jatkuvassa muutoksessa

EU-lainsäädäntö ja samalla paikalliset säädökset tiukentuvat kemikaalien suhteen jatkuvasti. Yhä lisääntyvä määrä päivittäisessä käytössä olleita kemikaaleja poistuu käytöstä, kemikaalien valvonta tiukentuu ja työskentely kemikaalien kanssa tulee yhä tarkemmaksi.

Useat eri tahot säätelevät kemikaaleihin liittyviä säädöksiä eri näkökulmista. Osa näistä on puhtaasti maailmanlaajuista yhtenäistämistä, toiset lähestyvät asiaa käytön turvallisuuden kannalta ja osa onnettomuuksien estämisen kannalta. Lisäksi säädeltyä on pakkaaminen, kuljettaminen ja ylipäätään aineiden markkinoille saattaminen.

Ajankohtaista!

Varoitusmerkit

Yhtenä pyrkimyksenä näillä lukuisilla muutoksilla on harmonisoida maailmanlaajuisesti kemikaalien merkinnät ja käyttöturvallisuus. Siirtymäaika kemikaalien merkinnän suhteen päättyy ja vanhojen keltapohjaisten R- ja S- lausekkeiden sijaan tulee käyttöön ainoastaan punavalkoiset H- ja P- lausekkeet.

1.6.2017 käytössä on ainoastaan CLP-asetuksen mukaiset, koko EU:n alueella yhtenäiset varoitusmerkit.

Käyttöturvallisuustiedote ja altistumisskenaariot

Kemikaalintoimittajan- -jakelijan tai – maahantuoja tulee toimittaa kemikaalin mukana käyttöturvallisuustiedote.

Laajennettu käyttöturvallisuustiedote tarkoittaa altistumisskenaarioilla täydennettyä käyttöturvallisuustiedotetta. Altistumisskenaarioissa määritellään kemikaalien käytön toimintaolosuhteet ja riskinhallintatoimenpiteet kemikaalin turvalliselle käytölle. Laajennettuun käyttöturvallisuustiedotteeseen ollaan siirtymässä ja jokaisen kemikaalintoimittajan tulee sellainen viipymättä käyttöturvallisuustiedotteisiin lisätä.

 

Kirjoittajasta

Jenniliina Stenfors
Jenniliina Stenfors

Ympäristöohjeistojen tuotepäällikkö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

© 2016 HeadPower Oy